Hei vaan,kaikki jotka tätä lukee!

Koulu vie todella paljon aikaa,torstaina on neljään asti koulua,on melkein aina nälkä,ihastukseni vaivaa päätäni koko ajan ja olen aika väsynyt jo nyt. Jo huomenna on koe ja aika pian kokeita tuuppaa tulemaan lisää. Kaiken kukkuraksi jotkut perhejutut masentavat.

Olen tässä miettinyt,että miksi minulla on blogi? Valitanko minä vain täällä ja kirjoitan blogia niin kuin päiväkirjaa jota kaikki saavat ihan vapaasti lukea? Postaanko vain kun minulla on paha mieli ja olen masentunut? (no ei,minähän postailen ihan onneni kukkuloillakin) Innostuin vissiin vain kirjoittelemaan tänne kuulumisia,kun näin upeita life style-blogeja ja halusin itsekin kirjoitella. Alunperin tämän olisi pitänyt kyllä olla piirustus- ja tarinablogi,mutta...tässä sitä nyt ollaan.

Vanha koulu,uusi luokka. Enkä ole ollenkaan innoissani uudesta luokasta. Syyn voi ehkä arvatakin. Kyllä,minua kiusataan joskus. On minua ennekin kiusattu ja aika useinkin,mutta entisessä luokassa minua ei kiusattu lainkaan. Nyt minulle pädetään,minua heitellään kuminpalasilla joskus ja pojat haukkuvat minua tyhmäksi ynnä muuta. Olen kertonut kyllä opettajalle,mutta hän ei ole tehnyt oikein mitään. Mietin tässä,että pitäisiköhän mennä uudestaan kuraattorille,niin kuin viime keväänäkin,vai onko se tarpeen... Enkä koskaan uskalla kertoa ihan koko juttua,vaan jätän jotkut asiat kertomatta. Kuraattorin oveen on kiinnitetty lappunen,jossa lukee: "Mikään ongelma ei ole liian pieni." Huokailen täällä ja mietin pääni puhki kaikkea. Juu,on paljon vakavempiakin asioita kun minun asiani,mutta en minä nyt ihan helppoa elämää elä. Arvostan kyllä todella paljon sitä,että saan edes elää ja käydä koulua. Olen iloinen joka päivästä ja siitä,että minulla on oikeastaan ihan kaikki mitä minä tarvitsen ja paljon ylimääräistäkin. Jokainen päivä on lahja. Mutta...Oikeastaan olen iloinen kaikesta.

Joskus muutama päivä sitten tajusin kuitenkin kuinka onnellinen oikeasti olen. Tässäpä pieni tarina (joka siis perustuu ihan omiin kokemuksiini sieltä parin päivän takaa):

~ Kaikkialla oli koristeita,paikka oli iloinen ja värikäs. Katselin ympärilleni hymyillen. En ole koskaan ennen käynyt tässä tapahtumassa,mutta lupasin esiintyä ystävieni kanssa,joten pitihän minun pitää kiinni sanastani. Afrikkalainen mies soitti taitavasti isoja bongorumpuja. Rytmi oli mahtava. Päätin käväistä kysymässä ystävieni kanssa saisimmeko kokeilla rumpujen soittamista. Mies vastasi myöntävästi iloisena. Hän näytti meille miten soitetaan ja soitimme siinä hetken. Sitten hän katsoi minua ja kysyi: "Kävitkö sinä eilen esiintymässä?" Tiesin kuitenkin,että hän tarkoitti erästä ystävääni,joka oli esiintynyt eilen. Vastasin: "En,eilen täällä kävi se oranssitukkainen tyttö." Mies vastasi hymyillen: "Ai,olen värisokea..." Luulin,että mies vitsaili,joten hymyilin. "Ei kun ihan oikeasti. Olen värisokea. Kaikki on vihreää." Silloin hätkähdin. Jatkoin puuhiani ja kävin esiintymässä,mutta silti ajattelin koko ajan tapahtumaa rumpujen ääressä.

Illalla kun olin menossa nukkumaan minä purskahdin itkuun. Käsitin kuinka onnekas olen,kun saan nähdä kaikki ihanat värit. En enään vihaa yhtäkään väriä. Nautin jokaisesta väristä ja sävystä. Rakastan sateenkaaria. En voi kuvitellakaan elämää ilman väriä. Olen niin onnellinen,että olen terve ja itse asiassa fiksukin ihminen. Tunsin suurta empatiaa mies-raukkaa kohtaan ja toivon hänelle yhä vain parasta. Haluaisin pyytää anteeksi,että en aluksi ottanut häntä tosissani. Mutta tämä mies on saanut minut miettimään ja olemaan entistä ystävällisempiä kaikkia ihmisiä kohtaan. Kaikilla on oma varjo elämässään ja kaikki tarinat ovat arvokkaita. Olkaa onnellisia kaikesta hyvästä mikä teillä on ja nauttikaa arjesta. ~ ♥♥

Oikein hyvää syksyä ja elämän riemua kaikille!