Huokaus. 

Viimeinen lukiovuosi ja puolet ensimmäisestä yliopistovuodestani ovat täysin hukassa. Mä siis onneksi pääsin kielialalle, Luojan kiitos, mutta tekee mieli nyrpistää nenää joka kerta kun muistan, etten pääse istumaan oikealle pulpetille, en saamaan uusia kavereita ja tölläilemään rinnakkaisluokkien söpöjä poikia.

Vaikka kurssit ovatkin siis more or less virtuaalisen puolella, valehtelisin jos sanoisin etteikö muo jännittäisi. Mulla on ns. "tuplaerikoistuminen", mikä tarkoittaa sitä, että tulen opiskelemaan intensiivisesti kahta eri kieltä ; enkkua ja saksaa. Englanti ei niinkään tuota mulle pänsärkyjä, mutta samaa en voisi todeta saksasta. Kummallista kyllä, olen opiskellut saksaa nelosluokalta lähtien - enkä mä vieläkään osaa mitään! 

Siinä kävi silleen, että 4-7.lk mä oikeasti opin. Siis ihan kunnolla. However, kun me muutettiin perheineen takas tänne Romaniaan, mä jouduin kasilla opiskelemaan ranskaa. Voitte vaan kuvitella kuinka typerä koko tilanne oli. Noh, kyllä mä ehjin nahoin selvisin, mutta tossa vaiheessa saksa oli jo jossain mun aivojen synkimissä kulmissa. Ihan takana. 

Ysillä sain viimeinkin valita saksan. Mutta ei tää lopu siihen, sillä saksanopemme - joka oli kasilla myös ranskanopeni - oli raskauslomalla. Eli joo,sijaisopeja koko vuoden, eikä yksikään heistä selittänyt kovin tarkasti kielioppiin liittyviä käsitteitä ynnä muuta sellaista, vaan kaikki vaan höpisivät keskenään tunneilla. Muistan kuinka yksi heistä, noin neljäkymppinen mies tunnusti olenvansa animefani. Voitte vaan arvata kuinka moni poika rupesi kiusoittelemaan miesparkaa että mikä on hänen lempi hentai! Yök.

Kympillä en edes muista mitä tapahtui, but at that point I only knew some fragments of german ja tuntui siltä että olin unohtanut ihan kaiken. 11 lk. oli samaa rumbaa (vaikka opemme olikin tullut takaisin), ja suurin osin samalla tavalla kävi 12.lk :llakin. Eli tällä hetkellä pelottaa, etten osaa yhtään mitään verrattuna tuleviin kolleegoihini, mulla kun on aina se pakkomielle olla yksi parhaimmista, oli sitten kyse mistä tahansa aineesta. 

Tavoitteni olisi kuitenkin ottaa hieman rennommin. Ei siinä mielessä ettenkö opiskelisi enään, vaan siinä mielessä että mun oikeasti pitäisi lakata stressaamasta pikkujuituista. Mainittakoon myöskin se, että minut hyväksyttiin pedogogiseen moduuliin! Musta voi siis tulla opettaja, hahah. Oon itse asiassa monesti harkinnut tätä ammattia, mutten olisi ikinä arvannut että mä oikeasti päätyisin minnekkään muualle kuin taidealalle - kuinka väärässä olinkaan!

Vinkkini teille lukijoille, mikäli teitä on, olisi että elämässä on aina hyvä laatia varasuunnitelma ja varasuunnitelmalle varasuunnitelma. Eihän sitä ikinä tiedä.