sunnuntai, 5. maaliskuu 2017

Taide, iloa vai tuskaa?

Mulla on viimeinkin nettiä! Olen tässä koko ajan lykännyt tänne kirjottamista; "äh,mä kirjoitan sit varmaan huomenna kun mulla on enemmän aikaa eikä tarvitse lukea kokeisiin".

Mutta nyt mä en yksinkertaisesti enää kestä. On ihan pakko päästä kirjoittamaan. Ei vain siksi, että näkisitte minun olevan yhä elossa, vaan oman sieluni -ja mielenterveyteni- hyvinvoinnin takia. Tottakai se olisi ilahduttavaa tietää,että joku yhä lukee raapustelujani, mutta ennen kaikkea teen tämän itseni vuoksi. Blogini on eräänlainen päiväkirja minulle. Vaikka epäaktiivista toimintaahan tämä totta tosiaan kuitenkin on.

Suurin murheeni on nyt tilanteeni poikaystäväni kanssa. Mutta siitä en nyt halua puhua, en ainakaan tällä hetkellä. En ole valmis.

Toiseksi suurin huolenaiheeni onkin suhteeni taiteeseen. Taide. Aivan,suurin rakkauteni,intohimoni,sydämeni lyönnin yksi tärkeimmistä ainesosista. Juuri kun luulin tulevani oikeaan paikkaan. Kun luulin kuuluvani paikkaan jonne saavuin. Kun luulin löytäväni onnellisuuden... niin. 


Kellon pirinä saa minut hätkähtämään. Nousen ylös yksinäisestä nurkastani,tungen sämpylän puolikkaani takaisin pakettiin ja upotan äkkiä kännykkäni kuulokkeineen taskuuni. On taas kuvaamataidon tunnin aika. Hah. Taas. Taas se alkaa. Epätoivo valtaa minut jo siinä vaiheessa kun olen istuutumassa paikoilleni. Miten mä tulen pärjäämään täällä, tässä kiduttavassa ateljeessa, kyyneleiden ja öljyvärien täyttämässä työpajassa? Neljä tuntia..? Neljä?

Valkoinen paperi pelottaa. Yksikin väärä liike voi turmella koko teokseni,vaikka ope sanookin jotain muuta, kehottaa peittämään virheet jollain värikerroksella ja myöhemmin maalaamaan päälle. Haparoivat käteni vetävät epävarmoja viivoja paperille. Ei tästä tule mitään. Noh,yritetään nyt. Suttaan vielä pikkuisen jotakin. Laitoin liikaa vettä. Nyt kyllä tekee mieli kirota. Käteni tärisee ja niin pensselinikin käteni tahtiin.

"Natalia,mitä sä siellä teet? Työskenteletkö sä ollenkaan?" kuuluu opettajan ääni takaa. Käännän pääni hänen suuntaansa ja nyökkään huomaamattomasti,katse lattiassa.

"No niin,maalaa siinä nyt,vauhtia,oot jäljessä. Ja niin juu,nää täytyy saada valmiiksi tänään."

Sysään pensselini takaisin vesipurkkiin,jätän ärsyttävän maalaukseni sikseen ja asetun ikkunalaudalle heti kun opettaja lähtee tiehensä hetkeksi. Ei huvita. Eihän siitä kumminkaan tule mitään,miksi enään vaivautua. Pilalla on. Kovasti yritän kyllä pitää suolaiset kyyneleeni itselleni,mutta jotenkin ne vaan karkaavat ja hitaasti liukuvat poskeani pitkin. Pyyhin ne hihallani niin nopeasti kuin vain ehdin ja jätin ne siihen kuivumaan. Lyhyt elämä niilläkin.

Tätäkö on olla artisti, taiteilija? Tätäkö mä teen seuraavat kolme vuotta tässä kirotussa lukiossa? Onko taide se mitä haluan tehdä?

Niin monta kysymystä. Ei - liian monta kysymystä. Niinpä niin.Taide,se "suurin rakkauteni,intohimoni,sydämeni lyönnin yksi tärkeimmistä ainesosista" kääntyy nyt minua vastaan. Vai onko se sitten oma asenteeni? Olen ihan sekaisin,eksyksissä. 


Olen ollut tuollaisessa tilassa jo vähintään muutaman kuukauden, ellei sitten jo puolisen vuotta. Suuri epätoivo ja vielä minussa elävä jonkinsortin positiivisuus leikkivät ympärilläni taukoamatta. En tiedä mitä tehdä. Minun omaa taidettani ei arvosteta. Meidän ei anneta kehittyä omaan suuntaamme. Ei. Meistä ei tässä koulussa tule artisteja. Meistä kasvatetaan sellaisia... opettajan mieltymysten mukaan. Opettajamme haluaa meistä klassisia,perinteisiä taiteilijoita : maisemia ja asetelmia,sitä teidän täytyy,lapset,maalata ja piirtää. 

Tottakai ihan vain artistisen yleissivistyksen takia meidän on itse asiassa hyvä osata yllä mainittuja,mutta ongelmana on ettei rouvamme osaa oikein arvostaa muunlaista taidetta,eikä anna meille vapautta tunneilla. Koko ajan vain samaa. 

Musta tuntuu,että tästä keväästä tulee raskas.

keskiviikko, 20. heinäkuu 2016

Hengissä ollaan!

Huh,huh! Vihdoinkin voin huokaista helpotuksesta ja todeta,että voin ottaa iisimmin,onhan sentään se kauan odotettu kesäloma. Ensinnäkin,pahoittelen suurta taukoani,mutta...aina on se mutta. Tämä kouluvuosi on ollut yhtä hullunmyllyä! Kuten siis viime postauksessani kerroinkin,muutin takaisin kotimaahani Romaniaan.

Elämä on jälleen kerran todistanut minulle,että alku on aina vaikeaa,mutta hoipertelevien askelten jälkeen voi piakkoin jo taas juosta. Ei tämä tilanne nyt niin kamala loppujen lopuksi olekkaan. Minä...noh,tarvitsin vain aikaa sopeutumiseen ja totutteluun ynnä muuhun. Mulla oli hirveästi vaikeuksia ensinnäkin kielen kanssa. Oli sellainen tosi kapinallinen olo ensimmäiset koulukuukaudet.

"En haluu opiskella."

"Ei kiinnosta,ei jaksa."

"Ei täs oo mitään järkee."

"School sucks."

Mä en kyllä ikinä ennen ajatellut koulusta noin. Minut tunnettiin tunnollisena,ahkerana ja hyvänä oppilaana,eli välitin - ja välitän yhä - koulusta. Alusta huolimatta rupesin kyllä pikkuhiljaa taas pänttäilemään , niin kuin se "oikea minänikin" tekisi. En ole ikinä voinut jättää opiskelua sikseen. Ainakaan kokonaan.

27.05 - 28.05 (muistaakseni) olivat ensimmäiset tentit/lukioonpääsykokeet tai miksikä niitä ikinä kutsutaankaan,sitä en aivan tarkkaan tiedä,mutta ymmärrätte varmaankin. Niin. Täällä päin mennään jo kahdeksannen luokan jälkeen lukioon. Tuolloin olivat siis seuraavat kokeet:

1. koe graffisesta piirtämisestä.

Eteemme laitettiin jonkinlainen asetelma (kuutio,omena,lasi yms) ja meidän täytyi piirtää se käyttäen vain lyijykyniä.

2. koe maalauksesta

Teemana oli sirkus. Piirustuspaperillamme piti olla vähintään 5 hahmoa,dynaamisuus oli avainsanana ja kontrastin täytyi olla komplementaarinen. Kääk,anteeksi,nyt päädyin sepittelemään taiteesta... :'3

Molemmista kokeista sain ysin,joten keskiarvostani tuli totta kai 9. Sitten olivat ne suurta jännitystä aiheuttavat kokeet: romanian kielen ja kirjallisuuden ja matikan tentit. Taisin stressata tuota romaniaa enemmän kuin matikkaa,vaikka yleensä se on juuri toisinpäin. Matikassa minulla oli ennestäänkin vaikeuksia ja sitten kun piti vielä opiskella ties mitä uusia juttuja jotka olivat muille jo tuttuja... Siihen nähden arvosanani 7,50 on aika hyvä! Romanian kielen ja kirjallisuuden arvosanaan olen tyytyväinen: 8,30. Haha,vuoden alussa sain vain kutosia...Ihme kyllä todistuksessani romania on 8,50,oho. Niin tai näin,lopullinen keskiarvoni on 8.81 ja olin yhdeksännellä sijalla listalla, jossa oli kaikki ne jotka pääsivät sisään taidelukioon. Täytyy sanoa,että olen kyllä onnellinen.

Ja sitten mielenkiintoisin asia. Ainakin mun mielestä. Poikarintama. Kuten moni teistä lukijoistani varmaan muistaakin,innostun aina kun tulee kyse poikajutuista. Joskus talvella mä (taas) tykkäsin kahdesta pojasta,oikein arvattu,samaan aikaan. Tämä on yksi niistä minun ikuisista ongelmistani.

Noh. Nämä kaksi ovat varsin erilaisia. Ensimmäinen on sellainen... hieman rauhallisempi tyyppi. Hän on filosofinen,fiksu,sosiaalinen ja aikamoinen naistenmies myösin. Hän tarvitsee paljon huomiota-ja halauksia. Koodinimi on Ähvä (älkää ihmetelkö,on ollut oudompiakin koodinimiä.)

Sitten se toinen. Hän on villi ja pervo. Hän vitsaili aina olemattomasta rintamuksestani ja silti yritti aina availla rintaliivejäni viivoittimella,historiantunneilla jolloin hän istui takanani. Ihmettelin aina,että miksi hän oikein yrittää tämmöisiä,jos ei kerran ole mitään nähtävää? No joo. Onneksi nuo ovat jo menneitä aikoja.

Noiden kahden seurassa minulle on tapahtunut ties mitä ja pikkuinen jengimme on seikkailut monissa paikoissa. Meillä on suunnilleen aina hauskaa. Onneksi nykyään en enään pidä tuosta toisena mainitusta. Taisi olla vain hänen huomionsa joka viehätti.

Nykyään olenkin sitten onnellisesti parisuhteessa Ähvän kanssa ja pian tuleekin 4 kuukautta täyteen. Pisin suhteeni tähän asti. Tulen kyllä varmasti kirjoittelemaan hänestä lisääkin.

Mä en ollut missään vaiheessa ihan sataprosenttisesti varma siitä toisesta,joten annoin ajan näyttää.

Herttinen. Musta tuntuu,että oli minulla mikä ongelma tahansa,mun syvällinen vastaus ja ratkaisu on tuo "antaa ajan näyttää". Mä todellakin tykkään ongelmien välttelemisestä. En vaivaudu edes ajattelemaan niitä,koska joutuisin olemaan enemmän tekemisissä niiden kanssa. Vaikka olenhan minä tekemisissä ongelmien kanssa ihan vaan omaamalla niitä.

Jaa-a. Mitenkäs tuo postauksen alku onkin niin wannabe syvällinen ja loppu menikin ihan hihhuloinniksi,kun ajatukset menivät poikiin...

Haha,tervetuloa takaisin,vanha Kirsikkatyttö!

sunnuntai, 1. marraskuu 2015

Kirsikkatyttö suurten muutosten keskellä

Kylläpäs siitä on kulunut aikaa,kun viimeksi kirjoitin... On jo marraskuu...kohta on jo Joulu...ja uusivuosi.

Mutta ei siitä nyt enempää! Voisin tuolla menolla edetä monta,monta vuotta.

Kylläpäs tämä kappalejaottomuus ärsyttää. No joo. Mennääs sitten asiaan. Kuten otsikko kertookin,oon suurten muutosten keskellä. Kuten varmaan tiedättekin (?),en ole suomalainen,vaan muutin vanhempien työpaikkojen etsinnän mukana Suomeen. Kahdeksan vuotta on tullut sitten asuttua Suomessa. Mutta nyt muutimme takaisin kotimaahamme.

Tulimme Romaniaan aluksi kesälomamielessä. Mutta koska perheessämme on ongelmia isän alkoholin käytön takia,emme millään enään voineet mennä takaisin Suomeen isän kanssa. Niinpä jäimme tänne kotimaahan äidin ja pikkusisarusteni kanssa.

Mä ainakin elän aika vaikeita aikoja. En osaa kieltä mitenkään kehuttavasti,en ainakaan niin hyvin kun mitään suomea. Nyt yritän sitten sopeutua tänne. Hain taidekouluun. Pääsinpähän sinne opiskelemaan. Jännitti kyllä ihan hirveästi. Eka koulupäivä oli sellainen hirveä hykerryspaketti,joka raasti hermoja. Heh. Mutta kyl tää tästä! Tilanne oli aluksi ihan toivoton,mutta nyt ollaan menossa huomattavasti parempaan suuntaan. Uusia kavereitakin on onneksi myös tullut hankittua. Läksyjä nyt on ihan roppakaupalla ja nyt on tulossa se ihana koeruuhkakin. Ja matikassa täällä ollaan opiskeltu kutosella tyyliin kasin juttuja. Sain nelosen ekasta matikankokeesta... Hui. Tähän asti mun huonoin numero oli -7. :'DD Sainpahan sentään +8 maantiedosta!

Koitan kirjoittaa aina kun vaan voin. Ensinnäkin siksi,että muo ei luulla haudassa olevaksi entiseksi Kirsikkatyttö-bloggaajaksi. Vielä ette ole päässeet musta eroon! Hengissä ollaan! Ja toiseksi,en todellakaan halua unohtaa tätä upeaa kieltä. Rehkin sen oppimisessa,joten kaipa sitten täytyy rehkiä kielitaidon ylläpitämisessäkin.

Mä tästä sitten häivynkin ~

Haleja teille kaikille,jotka satuitte taas eksymään tänne!

♥:lla Cherry

maanantai, 11. toukokuu 2015

Höpinää~

Kohta on taas kesäloma? Tuntuu todella uskomattomalta. Vuosi kului tuosta vain. Kyllä, aina näitä samoja juttuja ajan kulusta,mutta se vain on sellainen asia jota sietää aina pohdiskella. Tai näin minun aivoni ainakin sanovat. Nyt tulevat ne viimeisen viikon tapahtumat, kokeita on joka toinen päivä ja hykerryttää koko ajan. Tunnen itseni paljon iloisemmaksi keväällä.

Ajattelin kertoa teille muutoksista itsessäni!

Pukeutumistyylini:

Vaatekaappini on ruvennut pikku hiljaa täyttymään vihreästä ja ehkä hitusen pinkistäkin. Alkaa näyttämään aika paljon lolitan,fairy kein ja... joukkarityylin sekoitukselta! Kyllä. Olen ruvennut vähän yhdistelemään söpöä ronskimpaan. Joskus on ns. "pikkutyttöilypäivä" ja joskus on kyllä niin kova olo,että on pakko pukeutua sporttisemmin ja joukkarimaisemmin. Usein siis tosin yhdistelen näitä mieleni mukaan. Aluksi vieroksuin sellaisia "löllöpipoja",jotka törröttävät takaa jänskästi. Yksi päivä otin sen sattumalta kovassa kiireessä mukaani jostain kaapin syövereistä ja oho,sehän olikin itse asiassa oikein mukava pipo!

Musiikkimakuni:

Musiikin merkitys elämässäni ei ole niin suuri kuin ennen. Olen huomannut sen olevan vähemmän minun juttuni. Kerroin joskus jossain musiikkipostauksessani,että kuuntelen paljon Eric Saadea. No nyt se on jäänyt kokonaan. En ole kuunnellut hänen musiikkiaan varmaan puoleen vuoteen! En ole varma miten tässä näin kävi,mutta eihän siinä mitän. Nykyään kuuntelen sen sijaan paljon enemmän pelimusiikkia ja klassista. Klassinen on aina kiehtonut,mutta nyt olen tutustunut siihen vähän paremmin. Myöskin kaikenlainen animemuusiikki (esim. introt) on vallannut paikan sydämessäni. Nightcorea en ole sitten kuunnellut vuoteen ja Vocaloidinkin olen sivuuttanut melkein kokonaan. Ja dubstep on ottanut sijaa vahvemmin.

Harrastukseni ja vapaa-aika:

Mitä minä teen suunnilleen koko ajan?

...

Piirrän.

Piirtämisestä ja taiteilusta muuten vaan on tullut erittäin suuri osa elämääni. Ennen se oli tärkeysasteikolla 4-10 ehkä noin 7½. Nyt sanoisin kyllä 10. Piirrän joka päivä. En välttämättä kehity suurin askelin,mutta hitaasti ja varmasti. Olen vain aina ollut aika hidas kehittymään. Aina piirtämisessä ei tunnu jotenkin olevan järkeä ja tyhjä paperi ahdistaa,mutta kyllä se siitä aina ohi menee - onneksi! Kun taas mm. bloggaaminen ja kirjoitteleminen on jäänyt taka-alalle. Etenkin kirjoittaminen.

Kiinnostuksen kohteet:

No täällä on nyt jo tullut aika montakin kiinnstuksen kohdetta. Mutta jyy...

  • Animanga. Suhteeni siihen on laajentunut huomattavasti.
  • Skeittaaminen. Kiehtoo erittäin suuresti ja olen ottanut siitä paljonkin selvää. Aloitettua ei ole kuitenkaan tullut,ehkä voisin tässä lähiaikoina...
  • Sarjakuvan tekeminen. Olen juuri aloittanut sellaisen ja tavoittet ovat korkealla!
  • Vaatteiden tekeminen ja niiden tuunailu. Olen aika toivoton käsitöissä,mutta olen saanut tehtyä jopa cossimekon tunneila! Nyt vaan mietityttää olisiko ehkä pitänyt sittenkin ottaa käsityö valinnaiseksi...äh,ei! Taitoni ovat niin mitättömät,että pelottaa.
  • Soul Calibur (Xbox 360:lla). Ihanin pelisarja ikinä. Ei lisättävää. ♥
  • Ja pelailen muutenkin vähän enemmän nykyään.

No olen minä aika lailla oikeastaan muuttunut... Tai en välttämättä minä,mutta juuri nämä mielenkiinnon kohteet muun muuassa ovat hieman vaihtuneet. Enempää en nyt höpise täällä,vaan taidan päästää viimeinkin eteenpäin!

Moikka! Ja onnea näihin loppukokeisiin ynnä muihin,jos sellaisia on!

keskiviikko, 22. huhtikuu 2015

"Thought I told ya,I'm a soldier"

https://www.youtube.com/watch?v=pKylSOhtLHk

(biisi,joka on viimeaikoina soinut ahkerasti päässäni)

Moi vaan kaikille! Mitäs te pikku pörpylät? :>

Pakko nyt on kyllä hihkuttaa,että jee,14.4 olin Korkeasaaren koululaiskonferenssissa oppilasedustajana! Lisää konferenssista voit lukea Korkeasaaren sivuilta

http://www.korkeasaari.fi/ryhmapalvelut/opettajille/koululaiskonferenssi/ ja

http://www.korkeasaari.fi/ryhmapalvelut/opettajille/koululaiskonferenssin-tyot-2015/ .

Oli ihan mahtavaa olla mukana tässä! Itse olin kuvataidepajassa ja parini kanssa. Tekemämme työn voitte nähdä Kuvataidepajan töissä. Eka ruukku on meidän. Koska teemana oli ilmastonmuutos ja lumileopardit,niin ruukkumme ideana oli,että kuvassa näkyvä lumieopardi rämpii saasteisessa paikassa,mutta on matkalla parempaan suuntaan pois ilmastonmuutoksen pilaamalta alueelta. Sitä hyvää puolta ei tuossa kuvassa nyt näy,mutta voitte kuvitella jonkun hyvän elinympäristön leopardi-raasulle. :'3

Se oli kyllä tosi hienoa,kuinka sanomaa voi välittää niin monella tapaa. Kaikki työt olivat hämmästyttäviä,porukka mukavaa,luento mielenkiintoinen ja ruoka hyvää. Sain jopa kaverustuttua yhden mukavan tytön kanssa,joka kertoi minulle,että omistaa hyvin samanlaisen kaverin kuin minkälainen minä olen,heh.

Lumileopardien tulevaisuus kulkee aikalailla käsi kädessä ilmastonmuutoksen takia. Leopardien elinympäristöt siis pienenevät,sillä lumi sulaa niiden asuinpaikoista ja puuraja nousee. Myöskin salametsästys ja konfliktit ovat suuria ongelmia.

Että nyt kuulkaas kaikki,suojellaan maapalloa ja ollaan sille edes mikrotukihenkilöitä! :D