Apua. Yhtäkkiä elämääni on ilmestynyt eräs nuori mies, joka yksinkertaisesti vain avoin mielin, mutta silti jokseekin ujosti tuli juttelemaan minulle flirttailevasti - kadulla, hahah! Tiedän, tiedän, kuulostaa hirveältä, mutta voin melko varmasti vakuuttaa, ettei hän ole mikään outo sieppaaja. Joskus sitä pitää vaan rohkeasti ottaa tilaisuudesta kiinni. Sitä paitsi minulla oli tosi hauskaa hänen kanssaan. Hän inspiroi huumorintajuani, tän tyypin kaa on helppoa olla hassu, oma itsensä. Meillä näyttää olevan aika paljon yhteistä.

Eilen olivatkin sitten ekat treffimme. Korona-tilanteen takia on hankala löytää kahviloita joissa voi oleskella sisällä, joten päädyimme istumaan eräälle terassile, keskustassa. Kuten voitte kuvitella, ulkona oli suhteellisen kylmä (mutta sehän johti siihen perussöpöön "annas kun mä lämmitän sun käsiä"-tilanteeseen, joten ei se haitannut). Mainittakoon että mä vähän pilasin koko tunnelman törkyvitseilläni enkä halannut häntä tai mitään kun tiemme erosivat. Toisaalta ei ekoilla treffeillä ehkä kuulukaan olla niin paljon fyysistä koskettelua. Kyllä niitä haleja kerkeää antaa seuraavalla kerralla! Mikäs on teidän mielipide tästä? Poskipusut on mun mielestä se raja jota en lähtis ylittämään potentiaalisen suhteen alkutaipaleilla.

(Online) yliopistoelämä on yllätävän rankkaa ja aikaa ei oikein riitä mihinkään, joten saa nähdä milloin tapaan hänet uudestaan. Olemme molemmat aika kiireisiä, höh.